Köyhät teillä on aina keskuudessanne, sanoi Nasaretin kaveri omana aikanaan.
Kun lukee aamun lehteä, katselee uutisia, tai kuuntelee radiota, tulee vaikutelma, että puhe taisi olla niistä hengessä köyhistä.
Brasialiassa tuhotaan sademetsiä Koronan varjolla. Amerikan Yhdyvaltojen presidentti suuttuu kun häntä pyydetään olemaan valehtelematta. Valko-Venäjällä taisteltiin kulkutautia vastaan pelaamalla lätkää.
Ihmiskunnan sivistyksen historia on tarina typeryyksistä, typeryksistä, ja näiden seurauksista. Aina siellä täällä loistaa valopilkku. Kaaoksen keskelle on tullut kosmos. Sitten taas mennään. Oli menon etulinjassa Hunni Attila, mopollaan itsemurhavauhtia kaasuttava nuorukainen, tai omia etujaan ajava työntekijä/esimies/valtionjohtaja, tunne on aina sama: miten ihmiskunta voi olla vielä sekä hengissä, että – kaikkien relevanttien mittarien mukaan – menossa vieläpä parempaan suuntaan?
Onneksi typeryksiäkin voi ymmärtää. Samoin heidän tekemiään typeryyksiä. Maailmankaikkeuden (tai ainakin ihmiskunnan) peruskudelmaan kun on ommeltu yksinkertainen tosiseikka: mielen evoluutio.
Mielen kehitysvaiheet maisemina
Mielemme kehittyy vauvasta aikuisuuteen vaiheittain.
Ajattele asiaa näin.
Edessäsi on suuri, korkea puu, jossa on oksia monessa tasossa. Alaoksilla istuvat näkevät pienen läntin maata edessään. Kun noustaan korkeammalle, alkaa maisema avartua. Mitä korkeammalle puussa kavutaan, sitä suurempi maisema on.
Jos alaoksilla istuvalle puhutaan vapaudesta, hänelle vapaus on tilaisuutta sanoa mitä mieleen juolahtaa, kenenkään rajoittamatta.
Keskioksilla vapaus on sitä, mitä yleisesti pidetään soveliaana, ja erityisesti mitä meidän ryhmämme koodisto käskee tehdä.
Korkeammilla oksilla vapaus on vapautta kehittää omaa ajattelua, soveltaa päättelyn sääntöjä, ja luoda entistä moniulotteisempi versio todellisuudesta.
Oli käsite mikä tahansa – vapaus, kommunikaatio, perhesuhteet, miehen ja naisen asema, oikea tapa viljellä maata, ja niin edelleen – se muuttaa muotoaan sen mukaan, miltä oksalta, tai mistä “maailmankuvan kerroksesta” sitä tarkastellaan.
Minäkeskeisellä, ykkösoksan tasolla kaiken mittari on oma vapaus. Ryhmäkeskeisessä vaiheessa halutaan sitä, mikä on minun ryhmälleni hyväksi (muista niin piittaamatta). Maailmakeskeisellä tasolla vastakkainasettelujen aika on ohi. Siellä ajatellaan globaalilla, systeemisemmällä, vuorovaikutteisemmalla tavalla.
Musiikki tarjoaa esimerkkejä
Todellisuus siis näyttää, tuntuu ja kuulostaa erilaiselta eri tasoilla. Ei ole olemassa yhtä sisältöä käsitteelle “vapaus” tai “perhesuhteet” tai “informaatio”. Käsite on erilainen riippuen, ainakin, siitä tasosta, miltä sitä tarkastellaan.
Katsotaanpa muutama esimerkki.
Ykköskerroksen todellisuus on tätä:
Omaa vapautta, viidakon lakeja, vahvimman valtaa, ja isompia aseita. Motivaationa on vapaus ilmaista itseään ja vapaus sanoa mitä tahtoo. Halutaan näyttää kuka on voimakkain, ja nöyryyttää vastustajaa. Tätä todellisuutta tavataan jengisodista, Afrikan heimokonflikteista ja Euroopan mafiasta. Tällä tavalla johdetaan moottoripyöräkerhoja ja Amerikan Yhdysvaltoja vuonna 2020.
Toisen kerroksen todellisuus on tätä:
Vastakohtana ensimmäisen tason anarkiaan, halutaan pysyvyyttä. Kun kaikki toimivat itseään isomman ryhmän osina, samaa kaavaa toistaen, saadaan vahvuutta, joka ylittää viidakon lait. Tällä tavalla johdettiin kansakouluja, armeijoita, ja kirkkoa.
Kolmannen kerroksen todellisuus on tätä:
Johdonmukaista, suunnitelmallista, systemaattista ja kaikki osaset paikallaan. Tähtitieteen kehittyessä alkoi kehittyä ymmärrys fysiikan lainalaisuuksista ja asioiden paikasta maailmankaikkeudessa. Aurinko ei kierrä maapalloa; vaan toisin päin. Bachin musiikki on modernin ajan vertauskuva – ennustettavaa, hallintaan pyrkivää, ja jyrkistä rumpukaavoista irtautuvaa vapaata tiedettä, taidetta, ja ihmishengen renesanssia. Tällä tavalla johdetaan monia perinteisiä suuryrityksiä.
Neljännen kerroksen todellisuus on tätä:
Keskustelevaa, herkkää, vuorovaikutteista, pientä puolustavaa. Haurasta ja siksi vahvaa. Kykyä ilmaista tunteita skaalan eri puolilta. Ja halua ottaa huomioon aiemman struktuurin ja systeemin sekaan unohtunut ihminen. Tällä tavalla johdetaan start-up-firmoja.
Viidennen kerroksen todellisuus on tätä:
Teema on vanha ja tuttu, mutta sen ympärille rakennetaan hetkessä elämisen verkosto eri soitinten kesken. Mikään ei ole pysyvää, mutta mikään ei ole myöskään jatkuvaa liikettä. Paradoksaalisuuden sietäminen on jazzin ohella viidennen kerroksen elinehto. Voimme ennakoida parhaiten kehittämällä kykyämme vastata tilanteisiin tässä hetkessä. Tällä tavalla johdetaan tulevaisuutta.
Miten ymmärtää typeryksiä
Seuraavan kerran kun olet laittamassa Nitroa kielesi alle kuunneltuasi typeryksen horinoita, muista tämä: hän näkee eri asian edessään, vaikka puhuisitte samasta asiasta.
Saatko kiinni ideasta?
Jos puhutte vaikkapa vastuun ja vapauden suhteesta, ykköskerroksen kaveri puhuu vapaudesta tehdä mitä tahtoo – ja sinä, kolmoskerroksesta, puhut vapaudesta ajatella länsimaisen tiedeyhteisön kehittämällä, äärimmäisen monimutkaisella, mutta verrattain luotettavalla tavalla.
Jos puhutte pelisäännöistä, kakkoskerroksen kaveri tekee mikä on yleisesti hyväksyttyjen normien mukaista; ykköskerroksen kaveri pyrkii välttämään ja luomaan omat sääntönsä; ja viitoskerroksen kaveri miettii sääntöjen ympärillä olevan systeemin rakenteellisia piirteitä ja niiden muokkaamista.
Puhuitpa mistä tahansa, puhut luultavasti eri asiasta kuin vastapuoli – ellette sitten satu kököttämään samalla oksalla, ja olemaan vielä muutenkin samalla aallonpituudella.
Kun siis haluat ymmärtää typeryksiä, palaa takaisin vanhaan viisauteen: anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät – tai eivät ainakaan näe yhtä laajaa, syvää, ja moniulotteista maisemaa kuin sinä kykenet näkemään.
Ja jos joku puolustautuu sanomalla puhuvansa niin totta kuin osaa, on se hyvin sanottu.
Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.