Vaimoni halusi lähteä vaellukselle Lappiin ja ottaa minut mukaan. En viitsinyt vastustella, koska pidän sekä vaimostani että vaeltamisesta. Emme olleet aiemmin vaeltaneet useampaa yötä peräkkäin. Olin kyllä lukenut paljonkin aiheesta, koska enemmän kuin itse retkeilystä tykkään retkeilyyn varustautumisesta.
(Kuvan otti Mehtämikko)
Tällä retkellä erityinen mielenkiinnon kohteeni olivat retkivaatteet.
Lainasin pari hyvää kirjaa, jotka kevytretkeilyyn erikoistunut Ossi Määttä on kirjoittanut: Kevytretkeilijän opas (SKS, 2020) ja Vaellusvarusteet (SKS, 2022).
Alun perin ajattelin lähteä esteettisin perustein. Syksyn värit tunturissa, syksyn värit päällä -periaatteen ohjaamana hassasin viikkorahani Fjällrävenin flanellipaitaan ja Columbian kenkiin. Paita oli hieno mutta hiostava; kengät sen sijaan päästivät vettä läpi.
Pari päivää ennen reissua löysin täysin käänteisen pukeutumisstrategian: halpa ja kauhea, mutta toimiva.
Otin hyllystä monen kevytretkeilijän suosimat trikoot (Lidlin juoksutrikoot, vuosia vanhat, hinta noin 9 euroa) ja mustan softshell-takin (Lidlistä sekin, autonkorjauksessa käyttämäni, hihat haisevat vähän peräöljyltä, hinta noin 15 euroa). Kengät sain onnenkantamoisena kaveriltani, joka oli saanut ne kaveriltaan (Lowa Camino GTX, käytetyt, 25 euroa pyynti, maksoin 30 euroa). Kallein uutena ostamani vaellusvaate oli Bridgedalen merinosukat, noin 30 euroa. Takin alla oli kaapista löytynyt merino/polyesteraluspaita, pitkähihainen, ja päässä vuoroin lippis tai pipo. Kaulassa merinokauluri, sekin kotoa mukaan.
Halvalla siis päästiin ja vaatetus toimi, kuten varusteiden pitääkin parhaimmillaan: huomion saattoi viedä maisemiin kiristävien housujen ja tuultapäästävän takin sijaan. Sitä paitsi mustat ihonmyötäiset vaatteet päällä näyttää aivan vaellusninjalta, mikä onkin tulevaisuuden juttu. Lidlin softshell-takki piti tuulta ja hengitti, ja sen alle sai laitettua ohuen fleecen. Sitä en kyllä tarvinnut kuin kerran, ja sekin oli vähän niin ja näin. Lämpötila oli reissun ajan (syyskuun loppu) korkealla, noin 10 asteen tuntumassa. Kerran yöllä oli vähän pakkasta, ja se nukuttiinkin teltassa.
Tarkoitus oli lähteä mahdollisimman kevyen repun kanssa. Reissun kesto oli 4 päivää ja 3 yötä. Rouva kantoi makuupussit ja oman makuualustansa, minä kannoin teltan ja ruuat. Oma rinkkani painoi ennen ruokia ja vettä noin 8-9 kiloa, mistä olisi voinut jättää vielä painoa hiukan pois.
Tässä kaikki varusteet, jotka minulla oli mukana rinkassa (Osprey Talon 44 litraa, toimi hienosti):
– teltta (Hillberg Nallo 2 GT)
– makuualusta (Exped Synmat 7 MW)
– pakki + Primuskeitin + kaasupullo + sytytin + tulitikut
– risukeitin (ei tarvittu kertaakaan)
– Rab Nexus -fleecetakki
– Whistler -taukotakki (untuvaa)
– varasukat, pitkät alushousut ja aluspaita (yöksi)
– sadehousut (Marmot Precip)
– sadetakki (Rab Downpour)
– Mackenzie-merkkinen 3 x 3 metrin laavukangas sadesuojaksi tauoille (ei tarvittu)
– muovikuksa (Ruotsista 20 vuotta sitten ostamani)
– Osprey 2,5 litran vesipussi (rinkkaan integroitu, oikein hyvä systeemi)
– pieni istuma-alusta
– Black Diamond -vaellussauvat (toista pidetty Jeepin takaluukun tukena lukuisia tunteja, kun kaasujousi on rikki…eli kestävyyttä on tullut testattua – nämä ovat aivan ehdottomat välineet ainakin tuolla Hetta-Pallas -vaellusreitillä, jossa niitä tarvitaan laskuissa ja nousuissa tuen antamiseen; itse käytin niitä käytännössä koko ajan kävellessäni).
Näiden ohella olivat ruuat kolmelle ja puolelle päivälle, sekä erinäiset herkut. Ne yhdessä veden kanssa toivat lisää painoa, minkä minimointiin kannattaa kyllä kiinnittää huomiota. Siinä missä kevyet ja mukavat, liikkuvuutta edistävät vaatteet tekevät kulkemisesta huomaamattomampaa, on selässä kannettu paino yhtä tärkeä (tai tärkeämpi) tekijä onnistuneelle etenemiselle. Oli sydäntäsärkevää nähdä 85 litran rinkkojen keikkuvan yksinvaeltavien selässä, kun välillä jo tuossa 44 litrassa tuntui olevan tekemistä. Huomiota kannattaa kiinnittää myös rinkan säätöihin, lantiovyötä ja olkahihnoja säätämällä sai välillä itselleen mukavamman olon.
Tämä oli meille ensimmäinen pidempi vaellus, ja se meni oikein mukavasti. Toivottavasti sinäkin pääset joskus tekemään jotain vastaavaa, koska luonnossa on mukava olla. Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas. Olen lanseerannut oman “mikroretkeilyn” käsitteeni, jota olen toteuttanut 500 metrin säteellä kotitalostamme yöpymällä teltassa jäätiköllä (-15 astetta), riipumatossa meren rannalla (-18 astetta) ja ulkona paljaalla lumella makuualustan ja -pussin kanssa (-18 astetta!). Mukavaa on ollut, ja retkeilyn perusajatus toteutuu niissäkin, eli raittiista ulkoilmasta nauttiminen ilman sen kummempaa tavoitetta.