Oletko huomannut, että asioita on melko vaikea saada vietyä päätyyn asti? Että hommat tulevat melkein valmiiksi mutta jäävät kesken? Entä onko tuttua sellainen tilanne, missä innostut jostain, aloitat kovalla höyryllä, ja sitten – ennemmin tai myöhemmin – höyry laantuu tai jotain muuta ilmaantuu, vie huomiosi, ja alkuperäinen innostus…unohtuu?
Jos et ole huomannut tällaisia asioita, et ole kiinnittänyt huomiota. Elämme harhakuvitelmassa siitä, että pystymme tekemään asioita suunnitelmien mukaisesti. Otamme niskoillemme niin syyllisyyden kuin kunniankin silloin kun asiat eivät etene tai etenevät. Jos kiinnittäisimme huomiotamme rehellisemmin ja paremmin, huomaisimme miten asiat etenevät usein sattumanvaraiseen tai jopa päinvastaiseen suuntaan aiotusta.
Kun laitat liikkeelle projektin, sattumanvaraisuuden laki alkaa vaikuttaa. Projektisi on osa valtavan monimutkaista projektien verkostoa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sinun projektisi on osa muiden ihmisten projekteja – heidän ajatuksiaan, tunteitaan, tekemisiään ja kaikkia niitä verkostoja, joiden osia nuo toiset ihmiset ja heidän projektinsa ovat. Näiden ihmisten elämä ja projektit etenevät samankaltaisen sattumanvaraisuuden lain alaisena.
Ajattele asiaa näin.
Kuvittele ratas, joka on osa muita rattaita. Oikein kunnon vanhanaikainen ratasverkosto, jossa yksi pyörä pyörittää muita pyöriä suuressa, kokonaisvaltaisessa järjestelmässä.
Kuvittele sitten, että tämän verkoston päällä on toinen verkosto, joka on kiinnitetty allaolevaan rattaistoon kiinnitystapeilla. Allaolevan verkoston rattaat vaikuttavat sen päällä olevan verkoston rattaisiin yhtä lailla kuin omiinsa. Saatko kiinni mielikuvasta?
Jos saat, moninkertaista tämä kaksitasoinen verkosto tuhatkertaiseksi, ja saat kalpean aavistuksen siitä, miten monet tekijät vaikuttavat “sinun projektiisi”. Kuvittele vielä, että nämä rattaat eivät käänny johdonmukaisesti, vaan jokainen niistä on taipuvainen liikkumaan ensin hitaasti, sitten nopeasti, sitten taas hitaasti, ja välillä kokonaan pysähtyen.
Ajatustesi ja aikeidesi toteutuminen on lähes mahdotonta, koska ne kietoutuvat niin monimutkaiseen tapahtumaketjuun ja niissä vaikuttaviin lainalaisuuksiin, että näennäinen “onnistuminen” on paljon lähempänä lapsenkaltaista taikauskoa ja lohdutuspalkintoa kuin aitoa prosessin etenemistä.
Mitä tehdä, jos näin sitten on?
Ensinnäkin, suosittelen ottamaan suomut silmiltä ja kiinnittämään huomiota kolmeen seikkaan.
Yksi: yritä huomata miten harvoin ja miten yllättäen – omista yrityksistäsi huolimatta – jotain aidosti uutta syntyy. Huomaa rehellisesti miten harvinaista uuden idean, luovan ratkaisun tai aidosti uuden suunnan ilmaantuminen elämässäsi on. Mieti miksi se on niin harvinaista? Miksi et voi pakottaa uutta syntymään? Millaisia voimia pitää olla vaikuttamassa, jotta tuo uusi voi lähteä liikkeelle? Mistä voit tuntea nämä voimat?
Kaksi: kun jokin uusi projekti lähtee liikkeelle – ja tämä voi olla pienkin asia – yritä huomata milloin ensimmäinen kompastuskivi sen etenemiselle ilmaantuu. Missä muodossa se tulee? Miten reagoit? Mitä tekijöitä otat ajattelussasi huomioon kun yrität ymmärtää ja ylittää tuota kompastuskiveä? Millainen kiusaus on jättää projekti siihen? Mikä motivoi jatkamaan? Yritä huomata miten tässä vaiheessa “paholainen ja enkeli” sinussa taistelevat.
Kolme: jos projekti jatkuu eteenpäin kompastuskivestä tai ensimmäisestä taitekohdasta, yritä nähdä millaisena se jatkuu? Onko jokin muuttunut alkuperäisen idean tai impulssin suhteen? Jos on, mikä on muuttunut? Miten muutos näkyy? Jos ei ole muuttunut, mistä voit tietää tämän? Mistä voit olla varma tuossa tietämisessä?
Kun sitten pyrit pysymään tietoisempana projektin etenemisessä, ole valppaana miten hieman ennen sen valmistumista tulee “viimeinen kiusaus” jättää asia sikseen. Vähän ennen maaliviivaa projekti saattaa sairastua luulotautiin, ja hanskat voivat tippua. Syitä voi olla monenlaisia. Mitä syitä voit itse huomata tarkkailusi tuloksena? Miten onnistumisen kokemus, odotukset, pelko, turtumus, mukavuudenhalu tai voivat liittyä projektin harhautumiseen?
Joskus hyvältä tuntuminen on projektin kuolema. Silloin lakkaamme näkemästä miksi projekti on alun perin laitettu liikkeelle. Kadotamme punaisen langan ja menetämme yhteyden sen alkuperäiseen syntysyyhyn. Ikään kuin unohdamme tarkoituksen, jonka johdosta asia on syntynyt.
Voit tarkkailla tätä parisuhteessa, työhön liittyvissä kehityshankkeissa, harrastuksissa tai melkeinpä missä tahansa, missä jokin projekti on laitettu liikkeelle.
Aluksi voitamme vastuksia alkuperäinen ajatus yhä mielessämme. Asiat rullaavat, kunnes mukavuudenhalu – asiaa hieman tai oikeastaan radikaalisti yksinkertaistaakseni – naamioituu kompatuskiveksi, ja projekti muuttaa jälleen suuntaa.
Ongelma on se, että huijaamme itseämme niin valtavasti. Koska projekti edelleen nimellisesti jatkuu, mutta on muuttanut suuntaa, uskomme etenevämme, ja vieläpä alkuperäisen tahdon mukaisesti. Huijaamme itseämme (usein kollektiivisesti), että suunnanmuutoksen seurauksena muotoaan muuttanut projekti on edelleen sama asia, joka on laitettu alulle.
Katso mitä tahansa avioliittoa ja palaa kertomaan mitä näit.
Jotta voimme viedä asioita päätepisteeseen asti, on ensin nähtävä, että ne eivät sinne luonnollisesti useimmiten mene. Tätä prosessia on tarkkailtava, omassa itsessä ensisijaisesti ja omien arkisten tilanteiden valossa. Tarkkailua helpottaa, kun osaa kohdistaa katseensa kahteen ennakoitavaan taitekohtaan. Vähän alun jälkeen tuleva haaste on ensimmäinen, ja hieman ennen loppukohtaa tuleva turtumus on toinen.
Ja muista, että päätepiste on kangastus. Jokainen projekti on sarja joko kehittyviä tai kuihtuvia askeleita – mikään ei pysy sellaisenaan, vaikka niin haluaisimme uskoakin. Kaikki virtaa, joko eteenpäin tai taaksepäin. Eteenpäin kulkiessa virta tulee meitä vastaan, ja tarvitsemme ylimääräistä energiaa kulkemiseen. Koska sitä useimmilla meistä ei ole, emmekä sitä halua hankkia, ajelehdimme tyytyväisenä taaksepäin kutsuen sitä etenemiseksi.
Sinulle, joka olet menossa eteenpäin, toivotan onnea matkaan.