Tuore tutkimus kertoo näennäistieteellisten johtamisoppien olevan perin suosittuja Suomessa.
Akatemiatutkija Inkeri Koskisen johtamassa hankkeessa ruodittiin muun muassa Thomas Eriksonin suosituksi tekemää neljän tyylin mallia. DiSC-typologiaan perustuva nelikenttä sai Koskiselta samat pisteet kuin Pave Maijasen Yamma Yamma Euroviisuissa.
Jutussa kritisoidaan ihan aiheesta DiSC-profiilia siksi, että se ei ole tieteellisesti validoitu. Näin onkin.
Myöskään vasaraa ei ole tieteellisesti validoitu, mutta kyllä sillä saadaan nauloja hakattua seinään.
Ongelma ei ole vasarassa, vaan siinä, jos se on ainoa työkalu.
Etenkin, kun ihminen ei ole yhtä yksinkertainen otus kuin naula.
Tämä onkin keskeinen ongelma johtamisen konsultoinnissa. Useimmat konsultit eivät ole itse kehittäneet mitään, vaan ostaneet lisenssejä metodeihin. Niillä sitten mennään, yhden epätieteellisen aseen taktiikalla, jolla yritetään ymmärtää niin moniulotteista asiaa kuin ihmisen mieltä ja kanssakäymistä.
Tämän kritisointi on tärkeää, ja nostan tutkijoille hattua – semminkin, kun olen ensimmäisestä kirjastani (2011, yhdessä Keijo Halisen kanssa) alkaen tehnyt itse samaa.
Tutkijat kritisoivat jutussa myös Reinventing Organizations -kirjan pohjalta noussutta Teal-organisaatio -liikettä.
Malli ymmärretään joko tahallisesti väärin tai sitten siihen ei ole tohdittu vain perehtyä riittävän monipuolisesti, mikä on tieteessä paljon yleisempää kuin luulisi.
Jutussa sanotaan miten tämän organisaatio-opin mukaan “ihmiskunta on siirtymässä uudelle henkisen tietoisuuden tasolle, ja organisaatioita voi kehittää tämän uuden tason mukaisiksi”. Tämä on Koskisen mukaan silkkaa New Agea, “epätieteellistä” ja “arveluttavaa”.
Koskinen on aivan oikeassa siinä, että Laloux:n kirja antoi aika monella syyn lähteä keulimaan mopolla. Suomessakin oli alan yhdistys, jonka tavoite oli “Suomi Tealiksi”. Se on aika kaukana integraalisen ajattelun perustasta, jossa yritetään tervehdyttää kaikkia tasoja, eikä laittaa mitään henkistä kasvulannoitetta ihmisen sieluun.
Mutta metsään mennään siinä kohtaa, kun kuvaillaan henkisen tietoisuuden tasojen siirtymää New Ageksi.
Tietenkin ihmiskunta on kehittymässä uudelle tietoisuuden tasolle!
Näinhän on ollut kautta lajimme historian. Ensin hakattiin luolassa nuijalla päähän, sitten muodostettiin kuningaskuntia, ja nyt juodaan kahvihuoneessa kahvia ja haukutaan yrityskonsultteja. Jokaista ulkoisesti havaittavaa toimintamallia vastaa sisäinen (eli henkinen) tietoisuuden taso. Tämä on kehityspsykologian peruskurssin ensimmäinen sivu.
New Age on uskototieteen ja erityisesti uskontososiologian tutkimuskohde, jossa laajassa mielessä puhutaan “uususkonnoista”. Laloux:n lähteenä ovat olleet muun muassa tutkijat Clare Graves, Robert Kegan, Ken Wilber ja Jane Loevinger. Näistä yhtäkään ei saa ängettyä uususkontojen tai New Agen kategoriaan, kaikki kun ovat akateemisia tutkijoita Wilberiä lukuunottamatta (jota häntäkin on sanottu “Amerikan parhaaksi teoreettiseksi psykologiksi”).
Wilberiä on toki yritetty New Age-muottiin laittaa, mihin olen väitöskirjassani ottanut kriittistä kantaa.
Jutussa on siis hyvää ja huonoa, ihan niin kuin huuhaa-testeissä.
Hyvää se, että siinä tuodaan päivänvaloon konsulttialan keskeinen ongelma: myydään helppoja malleja vaikeiden asioiden ratkaisuun.
Huonoa jutussa on se, että tutkijat eivät ymmärrä ihmislajin ongelmanratkaisun olleen aina tällaista.
Kaikkea ei ehditä ratkaisemaan ennen matkaa, joten suuri osa korjaustoimista pitää suorittaa reissun päällä. Tähän on the go-ongelmanratkaisuun ovat yrityskonsultit ottaneet käyttöön työkaluja, joista monet eivät, se on ihan totta, kestä tutkimuksellista päivänvaloa.
Mutta keskustelua ne kuitenkin herättävät.
Ja ehkä tämä keskustelu on kaiken ydin. Me teemme töitä yhdessä, mutta olemme erilaisia. Tätä erilaisuutta olisi hyvä ymmärtää jollakin mallilla.
Ja mitä enemmän malleja omassa työkalupakissa on, sitä parempi.
Keskustelu alkakoon…