Kerrostalomalli Live Tour 2026Liity kiertueelle
KERROSTALOMALLI LIVE TOUR 2026

blog

Miksi tarvitaan integraalinen mieli ennakoimaan Trumpia

Koska kaikki muut ovat liika viisaita

YHTEISTYÖSSÄ
January 14, 2026

Otin kuvan kun seurasin kännykällä Tanskan ja Grönlannin ulkoministerien, Lars Lokke Rasmussenin ja Vivian Motzfeldtin tiedotustilaisuutta.

Takana virnuili irvikissana Donald Trump peltirasiassa, jonka sain hiljattain Amerikasta palanneilta ystäviltäni.

Muutama päivä sitten ennustin neljä asiaa.

Tässä vielä kertauksena:

  1. USA valtaa Grönlannin.
  2. Nato hajoaa kahteen leiriin (USA ja loput).
  3. Syntyneen aukon seurauksena Venäjä laajentaa hyökkäystään.
  4. Kiina valtaa Taiwanin.

Nyt ensimmäinen ennusteeni on käymässä toteen, vaikka kovasti toivoin ja toivon, että olen tyhmä kuin saapas, enkä osaa ennustaa yhtään.

Joten toivotaan yhdessä. Ainakin sitä, etten osaa ennustaa yhtään.

Kerron pari syytä sille, miksi ennustin kuitenkin noin.

Ensimmäinen oli jo viime tekstissä – ja sen voi lukea Trumpin elämäkertakirja The Art of the Dealin (1987) takakannesta:

“I do it to do it.” 

Hän ei rakentanut kiinteistöjä saadakseen rahaa, vaan koska halusi rakennuttaa kiinteistöjä.

Hän halusi, kuten pieni lapsi haluaa, ennen rationaliteetin kehittymistä, vaikkapa tikkarin toisen lapsen kädestä.

(Googlaa “kegan stage 2 imperial mind” ja lue tekoälyn tiivistelmä niin saat hyvän kuvan siitä, millä mindsetilla kehityksellisesti Trump toimii)

Keganin mukaan tämä vaihe tunnetaan nimellä “imperiaalinen mieli”, mikä onkin varsin osuva kuvaus.

Nyt kun monopolilautana on maailma, sama imperiaalisen mielen peli jatkuu. 

Koska tuon kehityksellisen mielenmaiseman jakaa vain 6 prosenttia aikuisväestöstä, kukaan ei pysty ennakoimaan Trumpin peliä.

Useimmat aikuiset ovat liian älykkäitä samastuakseen tuolla logiikalla toimivaan ihmiseen. Ja tämä on keskeinen ongelma ennakoinnissa.

Ennakoinnin asiantuntijat ovat liian älykkäitä.

Lisäksi useimmat heistä ovat sokeita sisäiselle maailmalle: tietoisuudelle, motivaation lähteille ja mindsetille.

Näitä asioita olemme yrittäneet parhaamme mukaan korjata tohtori Matti Kamppisen kanssa uudessa kirjassamme Kestävä henkinen kehitys. Sisäisen maailman ymmärryksen tärkeyttä olemme niin ikään tutkineet tässä kirjassa tohtori Richard Slaughterin kanssa.

Ei ainakaan tarvitse sanoa, ettei olisi yritetty…

Joka tapauksessa – tämän sisäisen maailman unohtamisen ja mindset-sokeuden vuoksi presidentti Sauli Niinistön mukaan “kukaan ei osannut kuvitella”, että toinen NATO-maa hyökkäisi toisen kimppuun.

Ei kai – kuka nyt sellaista tekisi…joku hullu, mutta…kuka muu muka…

Integraalisen ajattelijan elämä on yksinäistä ja typerää.

Tuntuu, että nämä asiat tulevat ihan fiksuillekin ihmisille yllätyksenä.

Mikä yllätys se nyt on, että ihminen on mekaaninen kone, joka toimii meemiteorian lähes täydellisesti kuvaamana sokeasti tasolta toiselle, kunnes – Kerrostalomallin mukaan -maisemat laajenevat ja empatia lisääntyy.

Ja mistä tiedän, että Grönlanti päätyy ei Amerikalle, vaan Donald Trumpille?

Tiedän sen siitä, että Trumpilla on tosi pienet kädet.

Kun Vanity Fair -muotilehden päätoimittaja, kanadalaissyntyinen Greydon Carter, irvaili toistamiseen lehdessään Trumpin pienistä käsistä, Trump lähetti Carterille vuosia myöhemmin viestejä aiheesta. Hän yritti pilkata Carteria Twitterissä, koska ei vain päässyt asiasta yli.

Eikä hän pääse tästäkään yli. Narsisti on kaunainen kuolemaan saakka – omaansa tai muiden.

Tässä tapauksessa kuolema korjaa satoa Arktiksella, niin ikävää kuin se onkin, ja minä toivon mukaan ennustan jälleen päin hanuria.

Mutta pelkään etten ennusta.

Mistä tiedän? Koska olen lukenut Carterin erinomaisen kirjan “When the Going Was Good” (2025) Vanity Fairin huippuvuosista, ja minua kylmäsi Trumpin pienet kädet.

Samoilla käsillä pelataan nyt Monopolia koko tunnetun maailman päällä, ja ne ovat kaunaiset kädet, eivätkä ne unohda – koskaan.