Esa Saarinen on puhunut ajattelun ajattelusta.
Se on hyvä käsite itsetietoisuudelle.
Lyhyesti kyse on siitä, että normaalin ajattelun sijaan viemme huomiomme siihen, miten ajattelemme. Sen sijaan, että reagoisimme automaattisesti, pysäytämme itsemme huomaamaan tuon reaktion. Mikä siihen johti? Miksi juuri tuo reaktio? Mitä tunteita tuohon reaktiiviseen ajatteluun liittyy?
Tätä voi harjoitella ihan arjessa, ja siitä on paljon hyötyä.
Seuraavalle tasolle noustaan, kun ajatellaan ajattelun ajattelua. Tämä tarkoittaa huomion viemistä itse ajattelun ajatteluun.
Kun ajattelemme ajattelun ajattelua, teemme metatason henkistä työtä. Voimme, esimerkiksi, luoda ajatteluharhojen kategorioita, tai rakentaa malleja ajattelun tyyleistä tai vaiheista. Ajattelun ajattelun ajattelu on myös metafilosofiaa. Eli, suomeksi, yritystä ymmärtää yritystämme ymmärtää.
Tämänkaltaiset asiat, joissa teemme jotain muuta kuin vain ajattelemme arkisesti, vaativat tavallista enemmän aivomehua. Ajattelu on yritystä reagoida ympäristöön; ajattelun ajattelu on yritystä nähdä tuo reaktio; ajattelun ajattelun ajattelu on yritystä nähdä tuo yrittäminen itsessään.
Jos olet vielä mukana, niin otetaan vielä seuraava askel. Ei eteenpäin, eikä välttämättä edes syvemmälle, vaan pois ajattelun kehältä kokonaan.
Jos olet koskaan miettinyt miten mukavaa oliskaan olla miettimättä mitään, lue eteenpäin…
Nimittäin ajattelun ajattelun ajattelun ajatteluun.
Se on vaihe, jossa – yksinkertaisesti – ajatus kohtaa itsensä.
Se on hetki, jossa ajattelu näkee itsensä kuin kasvot nähdään peilistä: suoraan, sellaisenaan. Ennen kuin kasvoille annetaan nimi – ennen kuin ajatus tulee mukaan kuvaan, kirjaimellisesti – ne ovat vain kasvot.
Samoin ajatus, kun se nähdään suoraan, on vain ajatus. Ilman sisältöä, tarinaa, metatasoa ja muuta kuorrutusta. Ajatus on vain ajatus.
Tässä vaiheessa – ajattelun ajattelun ajattelun ajattelussa – on kyse ajatuksen näkemisestä substanssina, henkisenä alkuaineena, jolle jokainen ajattelija antaa oman muottinsa mukaisen sisällön.
Kun nuo muotit nähdään etäämmältä, olemme tietoisempia.
Kun itse ajatus nähdään vain ajatuksena, olemme vapaita.
Olemme vapaita, koska kaikki kärsimys on aina ajatusta kärsimyksestä – ajatusta, joka muodostaa uskottavan tarinan. Ajatus siitä, että olemme tämä keho, johtaa pelkoon ja kärsimykseen kehon häviämisestä. Ajatus siitä, että voimme erehtyä ja olla väärässä, johtaa haluun suojella itseä ja omia mielipiteitä.
Jokainen ajatus sisältää vasta-ajatuksensa; ja kun samastumme siihen, että näiden ajatusten – eli tämän henkisen alkuaineen – taustalla on alkuaineesta erillinen ajattelija (keksitty olento, jonka todellisuudesta olemme vakuuttuneita), olemme takaisin alkupisteessä: ajattelussa.
Siitä voimme edetä kahta reittiä, joista molempia tarvitaan.
Kasvu ihmisenä on ajattelun ajattelua.
Havahtuminen on ajattelun ajattelun ajattelun ajattelua.
Valitse molemmat, on minun neuvoni.