Ehkäpä kaikessa kyse onkin leikistä.
Tajusin tämän viimeistään tällä viikolla, kun kuntoilin toimistoni uudistetulla kuntosalilla. Alivuokralaiseni Villen lähdettyä takaisin pääkaupunkiseudulle päätin tehdä tyhjäksi jääneestä huoneesta firman hyvinvointikeskuksen.
Aloitin siitä mistä yleensäkin aloitan: fiiliksestä, tilan muuttamisesta sellaiseksi, että tulee hyvä tunnelma. Näin olen toiminut lapsesta asti. 12-vuotiaana rakensin kotimme vintille kauhukammion, jonne houkuttelin maksua vastaan koulukavereitani kokemaan hirvittäviä väristyksiä. Hirvittäviä ne olivatkin. Paikallinen poliisin poika värisi huoneen oviaukossa eikä uskaltanut astua sisään.
Ostin seinään lastulevyä, sellaista mitä monilla Crossfit-saleilla käytetään. Jurnutin ne betoniporalla seinään, jokseenkin, koska minulle myyty poranterä oli puolet liian lyhyt.
Ostin pari pitkää nauhaa ledvaloja, joista toiset asensin ikkunalistan taakse ja toiset jämälevyn palasista askartelemani kuntosalin mainoskyltin taakse.
Kirjaimet kylttiin tulostin vanhanaikaiselle piirtoheitinkalvolle, leikkasin ne irti ja liimasin levyyn. Yhdet ledit sain vaihtaa koska niiden muuntaja kuumeni vaarallisesti, uudet toimivatkin sitten moitteettomasti. Hyvä fiilis!
Siirsin toimiston salin puolelta painot ja vuosia aiemmin ostamani power rackin, kumimatot ja sen alle osittain tulevan vanerin, säädettävät Power Block-käsipainot ja vanhan kuntopyörän. Tein myös joitakin uusia hankintoja, jotka osoittautuivat innostuksen kannalta ratkaiseviksi.
Hurahdin vastuskuminauhoihin, joita pystyy käyttämään harvinaisen monipuolisesti. Olisin voinut tilata ne Kiinasta – samaa tavaraa, luultavasti – mutta tuntui mukavammalta ostaa ne suomalaisesta liikkeestä. Suomen Voimistelutuote neuvoi sitä paitsi puhelimessa oikein asiantuntevasti millainen setti kannattaa ostaa. Palvelu on niin hyvää, että tilasin heiltä myös Suomessa valmistetut voimistelurenkaat ja kiinitysnauhat.
Vastuskuminauhojen avulla pystyy tekemään kaikenlaista, kuten ylä- ja alataljan. Seisomalevyn avulla niistä saa käytännössä kokonaisen kuntosalin. Pyysin isääni askartelemaan minulle sellaisen, ja nyt se on enää hakemista vailla valmis.
Kirpputorilta ja SPR:n kontista kävin etsimässä pikkusälää. Tilasin kaksi karbiinihakaa ja löysin kaapista pari S-koukkua. Niiden avulla pystyi tekemään Kontista kuudella eurolla löytämästäni tangosta kotikutoisen Harambe-korvikkeen. Karabiinihakat ja kuminauha toimivat myös yhdessä 50 sentillä löytämiäni käsikahvojen kanssa erinomaisena ylätaljana (katso kuva yllä).
Isoin hankinta oli suoraan maahantuojalta tilattu Concept 2 -soutulaite.
Painonnoston Suomen mestari Roni Peltosen pyörittämä Erg Sport oli yhteistyöhaluinen kumppani, jolta oli kivampi tilata kuin isommalta ja kasvottomaksi jäävältä varustekaupalta. Ajattelin vanhaa periaatetta: kun ostaa kerralla hyvää, ei tarvitse myöhemmin ostaa uudelleen. Muutaman viikon perusteella voin jo sanoa, että erinomainen hankinta. Etenkin, kun Youtubesta löytyi Dark Horse Rowing -kanava, joka on omistautunut yksinomaan soutulaitteen käyttäjien innostamiseen ja valmentamiseen. Lisäksi laitteessa on hauska kalapeli, jossa voi auttaa pikkukalaa karkaamaan isojen kalojen hampaista tempomalla laitetta kauhealla sykkeellä.
Sitten sain päähäni, että nurkkaan pitää saada sisävalaistuksella varustettu lasiovellinen jääkaappi. Se tuo lystikästä fiilistä ja muodostaa firman hyvinvointikeskuksesta aidon kuntosalin oloisen luksusmestan. Ravintola-alalla oleva ystäväni suositteli Klarstein-puljua, josta tilasin asiakaspalautuksena tulleen pikkukaapin uutta huokeammalla. Sinne piti tietenkin saada Amerikassa näkemiäni Liquid Death-kivennäisvesiä. Niitä löytyi R-kioskilta, jonka varaston tyhjensin ahneuksissani. Jääkaapin sisävalo syttyi vain ovea avatessa, joten asensin sisälle metrin ledinauhan. Se taas oli liian kirkas, joten teippasin nauhan päälle pikkuhaavojen sitomiseen tarkoitettua ihoteippiä.
Viimeisenä hankintana oli Yhdysvalloista tilaamani NOSSK Cyclone-taljalaite.
Väkipyörän ympäri kiertävään vahvaan naruun kiinnitetään kaksi käsikahva, mikä mahdollistaa jos jonkinmoisen kunnonkohotuksen omalla kehonpainolla. Tätä kirjoittaessani olen vielä lyönyt kaupat lukkoon – en enemmästä enkä vähemmästä kuin – legendaarisesta Chuck Norrisin mainostamasta Total Gym -laitteesta. Jos joku olisi kertonut minulle vielä hiljattain, että vietän keskiviikkoiltaa katsomalla YouTubesta kyseisen laitteen varaosista kertovaa videota, olisin käskenyt hänen pitää leipäläpinsa kiinni ja tunkemaan sinne ohrarieskan. Laite löytyi Tori.fi:stä 20 eurolla. Kiitos kaupoista jo etukäteen.
Viimeisenä älynväläyksenä keksin asentaa turhan panttina lojuneen Sony Xperia -tabletin seinälle näytöksi. Siitä on mukava katsoa kuntoilun lomassa vaikkapa Men’s Healthin YouTube-kanavan Gym & Fridge-videoita, jossa julkkikset esittelevät kuntosalejaan ja jääkaappejaan. Nautin suuresta todistaessani Arnodin heittävän munan kuorineen blenderiinsä. Musiikkia varten löysin myös vähälle käytölle jääneen JBL:n kaiuttimen kotoa.
Projekti opetti minulle kaikenlaista.
Ensinnäkin sen, miten innostavaa on saada vanhat esineet heräämään henkiin sijoittamalla ne uuteen paikkaan. Tuntuu siltä kuin vanhat kuntolaitteeni olisivat saaneet aivan uuden elämän. Aikaisemmin toimiston puolella ne valtasivat tilaa hölmön näköisesti. Nyt ne tuntuvat elävän omaa ihmeellistä elämäänsä yksinomaan niille omistetussa paikassa.
Toiseksi opin sen, miten kynnyksettömältä ja luonnolliselta osalta ihmisen elämää liikunta voi tuntua, kun sille rajaa hyvällä fiiliksellä varustetun tilan. Minun pääni tuntuu toimivan niin, että ensin asian pitää aiheuttaa jonkinmoinen vau! -vaikutelma, jotta siitä voi aidosti innostua. Kun sitten tuo vaikutelma ja sen seurauksena tullut innostus lähtee liekkiin, asioita alkaa tapahtua ilman erityistä ponnistelua. Siinä mielessä hyvinvointi onkin varusteurheilua. On kivaa kun on leikkivälineitä, muuten kyllästyy leikkimiseen. Rahalla asian kanssa on vain vähän tekemistä. Isoin osa tavaroista oli jo hankittuja, ja uusia ostin pääasiassa käytettynä. Sitten kun ostin uutta, ostin hyvää.
Kolmantena opin myös sen, miten tärkeää on nähdä oman elämän tavoitteet samaan aikaan kahdella tavalla. Ne kannattaa nähdä sekä ikuisuusprojektina – jota hyvinvointi on, elämän mittainen päättymätön peli – että lyhyemmän tähtäimen projektina, jonka avulla voi luoda itselleen nopeita onnistumisen kokemuksia. Minulle nuo onnistumisen kokemukset tulivat siitä, kun takahuone alkoi vähitellen muuttua kivan näköiseksi kuntosaliksi. Samalla tuota tuunausta voi jatkaa melkein loputtomiin, vaikka keskeiset tekijät ovatkin jo paikallaan. Näiden kahden tekijän yhdistelmänä melkein mistä tahansa projektista tulee itsessään dynaaminen, systeeminen kokonaisuus, jonka kanssa voi leikkiä loputtomiin.
Ja tuo on luultavasti se kaikkein tärkein opetus.
Ehkä kaikessa on lopultakin kyse leikistä. Jos joku asia ei tunnu leikiltä, kannattaa miettiä miten siitä voisi tehdä enemmän leikin kaltaista. Muistelen vaikka omaa lapsuuttani. Silloin kun en leikkinyt, ajattelin innoissani seuraavia leikkejäni. Minun mielestäni se on hyvä tapa, ja uskallan jopa sanoa oikea tapa elää.
Jos et usko, niin katso lapsia. Kun minä katson perheemme pienimäistä, 10-vuotiasta Fanni-Sofiaa, hän hymyilee melkein jatkuvasti ja on pääsääntöisesti erittäin iloisella tuulella. Niin hän myös leikkiikin jatkuvasti. Ehkä noilla asioilla on joku yhteys…
Loppukaneettina: asiakkaani sanoi tänään miten tapaamisen jälkeen on taas iloisempi olo. Minä vastasin, että sitten olen tehnyt työni hyvin.
Tahtoo sanoa, että leikkimme oli onnistunut.