Olen viime aikoina työssäni tajunnut yhden askeleen muutoksen.
Sitä voi sanoa läpimurron periaatteeksi.
Tavallaan se on älyttömän yksinkertaista. Samaan aikaan se on ehkä vaikein asia, mitä voi aikuisiällä tehdä.
Silti se on ainoa asia, millä saat muutettua stressin iloksi ja kärsimyksen onnellisuudeksi – pysyvästi, tässä ja nyt, ilman paluuta vanhaan.
Tuo läpimurto ei vaadi seitsemää askelta. Eikä viittä. Kaikkein vähiten se vaatii “kahtatoista periaatetta”.
Se vaatii, itse asiassa, EI-MITÄÄN.
Kun vaihdat kaiken, mitä sinulla on ei-mihinkään, saat, paradoksaalisesti kaiken.
Anna kun selitän, ennen kuin soitat valkotakkiset tyköni.
Sinun ongelmasi johtuu ajattelusta. Ja vielä täsmällisemmin siitä, että uskot ajattelusi tuotoksiin, eli ajatuksiin.
Tuo on se “kaikki”, mitä sinulla on – rakkaat ajatuksesi.
Ajatuksesi muodostavat uskomuksia, mielipiteitä ja näkemyksiä. Niitä sinulla piisaa. Niiden varaan lasket. Niiden varassa kaadut ja nouset.
No niin: kun sitten koet mitä tahansa negatiivista kokemusta, huomaa miten tuon kokemuksen aiheuttaja – juuri sitä ennen ilmaantuva – on ajatus.
Se tulee niin nopeasti, ettemme huomaa sen nousua, mutta siellä se on. Koska se naamioituu salonkikelpoiseen muotoon (“käsitykseni on…” tai “olen sitä mieltä, että…”), emme huomaa sen raakamateriaalia: ajattelua.
Noh, viimeksi kun tarkastin, ajattelu on näkymätöntä, hajutonta ja väritontä. Samanlaista olomuodoltaan siis, kuin myrkky tallium, jolla John Grishamin kirjassa The Widow tapetaan titulaarinen leskirouva.
Ja aivan kuin tallium, ajattelu tuottaa pahoinvointia, hermostollisia oireita ja tukanlähtöä.
Stressiä, ahdistusta ja muuta, mitkä sivistyneelle ihmiselle ovat vieraita.
Jos olet kaikessa yksinkertaisuudessaan valmis laittamaan ajattelusi syrjään – olemaan uskomatta tai ainakin suhtautumaan vakavalla epäuskolla näkemyksiisi – ja olet sen sijaan ei-minkään kanssa, huomaat miten tuo ei-mikään sekä sisältää ajattelusi että ylittää sen.
Ei-mikään on todellisuus tällaisenaan.
Se tarkoittaa todellisuutta, jota ei ole väritetty sinun näkemyksilläsi.
Ajattele mustetippaa kirkkaassa vedessä: samaa logiikkaa ajattelusi noudattaa. Se värjää todellisuuden omaksi kuvakseen.
Ajattelussa ei ole tietenkään mitään vikaa. Niin pää toimii ihmisapinoilla. Mutta ajattelun voi havaita, ja sitten antaa sen olla. Tuon olemisen antaminen on ei-mitään.
Joka tapauksessa: yhden askeleen muutos on lakata jauhamasta pahinta soopaa mitä voi jauhaa, eli “minun ajatukseni ovat tosia”.
Eivät ne ole.
Ne ovat ajatuksia, ja kuten se rööri kehosi alaosassa, siellä takana, josta kakka tulee ulos – kaikilla on omansa.
Vaikka sinullakin on semmoinen, ja sieltä tulee ulos semmoista, ei sillä leikkiä tarvitse.
Ajattelu – anna sen olla, tai muuten haisee.
Lisälukemista: https://www.amazon.com/Depending-No-thing-Robert-Saltzman/dp/B0G5DZGDX6