Silmäilin vessassa vanhaa Fortune-lehteä.
Tai no, vanhaa ja vanhaa. Se oli vuodelta 2020, eli ajalta ennen dinosauruksia. Nykyään kaikki etenee niin nopeasti.
Joka tapauksessa, tuossa numerossa oli sen vuotuinen Fortune 500-lista. Eli katsaus missä maissa on tällä hetkellä isointa liikevaihtoa tekevät yhtiöt.
Menemättä sen enempää liiketoiminnan filosofiaan, ihan numeroiden valossa tilanne on kiinnostava. Isoimmat firmat löytyvät, ei mitenkään yllättäen, maista, joissa yleinen tilanne on vakaa, vapaa ja hyvälle elämälle suotuisa. (Tai no, Kiina poikkeuksena: vuonna 2020 ensimmäisen kerran Kiina oli listalla ykkösenä.)
Australia (5 yhtiötä), Iso-Britannia (21 yhtiötä), Ranska (31 yhtiötä), Japani (53 yhtiötä) ja Saksa (27 yhtiötä) kalpenevat kaikki Yhdysvaltojen rinnalla (121 yhtiötä), joka sekin sitten kalpenee manner-Kiinan rinnalla (124 yhtiötä). Poliittinen murheenkryyni Taiwan edustaa myös hyvin (9 yhtiötä).
Joka tapauksessa, tältä näyttää maailman tuotannollinen pelikenttä.
Sitten on Venäjä.
Maa iso kuin mangahahmon silmät, väkeä tuhlattavaksi saakka, ja historiaa ihan omiksi tarpeiksi.
Että aikaan olisi voitu saada kaikenlaista.
Sen sijaan Venäjä melkein 150 miljoonan kansana, ja pinta-alaltaan maailman suurimpana maana, heiluu Fortune 500-listassa kokonaisella neljällä yhtiöllä.
(Juu, luit oikein. Neljällä. 4:llä.)
Siinä, missä Yhdysvaltojen firmat edustavat tuotantoa laidasta laitaan – kaupan alalta IT-teollisuuteen, viestintään, pankkeihin, sisällöntuotantoon, limuntekoon, autoihin ja öljynjalostukseen – Venäjä on päässyt listalle käytännössä yhdellä alalla.
Tuo ala on luonnonvarat.
Eli, öljy ja maakaasu.
Siinä se.
Ja yksi pankki mukana (Sberbank, jo nimeään myöten epäilyttävä toimija).
Nyt sitten ihan oikeasti.
Luulisi, että tuonkokoinen maa olisi saanut siunattua ympäröivää maailmaa jollakin muullakin. Aikaa on ollut, valtiolla sananvaltaa, ja käskemällä saatu kansakunta hyppäämään kun Johtaja on käskenyt hypätä.
Vaan hypätty on ei-mihinkään.
Ainoa, mitä Venäjä on onnistunut antamaan muulle maailmalle vientituotteiden valossa, on asioita, joita kaivetaan maan alta.
Juttelin tästä poikani kanssa eilen autossa kun tentattiin samalla pikkusiskoa yhteiskuntaopin kokeisiin. Aiheena oli yritteliäisyys, eli teema, jota Venäjällä on aina vieroksuttu.
Sanoin pojalleni, että onko sieltä suuresta maasta tullut mitään muuta muille tarjottavaa kuin ripaska.
“Onhan sieltä tullut”, vastasi poika.
“Vodkaa ja karvalakkeja.”
Vaikka jenkit ovatkin sotineet monia sotia vierailla mailla kyseenalaisista syistä, toivat he mukanaan sentään jotain, mitä valloitettava kansa halusi.
Venäjällä ei ole sen sijaan annettavana mitään, mitä kukaan missään päin maailmaa itselleen haluaa.
Vodkakin tehdään Teksasissa paremmin.
(Ai mistä tiedän? No siitä, kun ostin tätä Bostonista, join Greyhound-bussissa matkalla New Yorkiin, ja kivaa oli.)
Sovitaanko siis ensi kerralla niin, että hyökätään sitten vasta, kun oma kulttuuri ja talousjärjestelmä on sellaisella tasolla, josta sillä on jotain hyötyä vastapuolelle.
Cпасибо.