Kesä oli osaltani kohtalokas. Minusta tuli keski-ikäinen.
Tyylilleni uskollisena tein sen tyylillä.
Kaikki alkoi siitä, kun olimme Ahvenanmaalla perheen kanssa. Emmauksen kirpputorilta ajattelin tekeväni levylöytöjä, mutta vielä mitä. Europen “Wings of Tomorrow” oli ylihintainen kuten kaikki muutkin vähänkään paremmat vinyylit. Kaupasta irtosi perheen teinille kuitenkin tuliaisena Nirvanan Nevermind-LP.
Joka tapauksessa, siellä kirpparin hyllyllä istua könötti vanha Cavaletti.
Jokainen isän omistanut tietää, että sellaisia isät kantoivat töistä kotiin, jos olivat konttorissa töissä 80-luvulla.
Katselin attasea-laukkua epäillen. Voisiko siitä olla…
Kokeilin. Lukot napsahtivat auki tyydyttävän kliksauksen säestämänä. Sisusta oli priimakunnossa. Isoon taskuun taitaisi mennä tietokone. Pikkutaskuihin kännykkä, lompsa ja kalenteri. Paperit pysyisivät tietenkin täydellisessä kunnossa, onhan attasea-laukun ideana juuri kantaa arvokkaita, tärkeitä ja ehkä jopa korvaamattomia papereita paikasta toiseen.
Ostin salkun.
Kun amerikkalainen ystäväni saapui juhannuksen jälkeen Suomeen, tein salkusta hänelle Suomi-salkun. Siellä oli kaikenlaista tarpeellista, kuten suomen ääntämisopas ja pari pulloa virvokkeita. Vahdin salkkua mustasukkaisesti, ja kaappasin sen itselleni heti hänen lähdettyään. Minun salkkuni!
Nyt olen lähtenyt kotoa toimistolle päivittäin rakkaaksi tulleen attasea-salkkuni kanssa. Se menee pyörän tarakalle mukavasti, ja suojaa arvokkaita esineitäni ja korvaamattomia papereitani kuin ritari linnanneitoa.
Vaimoni on sanonut, että maailma ei ole vielä valmis attasea-salkkuni kohtaamiseen. Katsotaan…
Kun tämän lisäksi vielä löysin Unkarista alkukesällä pullon Old Spicea – maastamme lähestulkoon kadonnutta miesten rehellistäkin rehellisempää partavettä, eikä mitään nuorison suosimaa hajustetta – ja otin sen aktiivikäyttöön, minusta tuli kertaheitolla erittäin keski-ikäinen.
Täytyy sanoa, että täällä on tosi kivaa, edullista ja haisee hyvältä.