Keski-iän kriisi on väärin diagnosoitu teini-iän kriisi.
Huomasin tämän kun tajusin olleeni viime aikoina lannistunut. Tunsin, että olin kadonnut näkyvistä itseltäni. Kukaan ei näe minua, eikä tekemisilläni ole mitään merkitystä. Kukaan ei ole lukenut kirjojani, eikä valmennuksestani ole takuulla ollut apua.
Olin siinä, mitä yleensä ajatellaan keski-iän kriisinä.
Mutta annan sinulle ajatuksen. Ehkä kyse ei olekaan tuosta iästä.
Ehkä kyse onkin teini-iän kriisistä, joka vain koetaan neljänkympin tienoilla.
Tässä iässä on yleensä tehty töitä ja oltu parisuhteessa juuri teini-iän verran, noin 15–20 vuotta. Siinä kohtaa jokainen teini alkaa kapinoida aiempaa elämäänsä vastaan ja kysyä mitä väliä millään on.
Silloin ovat hyvät neuvot tarpeen.
Tässä muutama avuksesi ja itselleni muistutukseksi.
- Tee oikea diagnoosi. Keski-iän kriisistä puhutaan usein väärällä nimellä. Kun ymmärretään keski-ikään liitetyt haasteet pikemminkin teini-iän ongelmina, on helpompi lähteä ratkaisemaan niitä.
- Älä tee hätäisiä ratkaisuja. Teini-iän kriisejä yhdistää tarve murtautua irti vanhasta, ja lähteä kohti uutta. Terve irtautuminen on kuitenkin erilaista teini-ikäisen elämässä kuin keski-ikäisellä. Teini-iässä kuuluu koetella rajoja, jotka keski-iässä ovat jo vakiintuneet paikalleen. Se, mikä teinille on asiaan kuuluvaa, ei välttämättä palvele tarkoitusta myöhemmässä elämänvaiheessa.
- Vältä sekoilua. Teini-iässä on tyypillistä kokeilla rajoja ja hakea uutta tyyliä. Pidä kuitenkin jäät hatussa ja vältä pahinta kokeilunhalua. Muuten käy niin kuin Grammy-palkitun Amy Poehlerin hahmolle Saturday Night Liven ”Emo Mom” -sketsissä. Koko pakkaa on turha laittaa uusiksi, koska silloin aloitat vain alusta, ja kasvat vääjäämättä kohti seuraavaa teini-iän kriisiä. Irvokastahan se on, jos se sitten tulee eläköitymisen kynnyksellä.
- Ymmärrä kriisien luonnollisuus. Kriisit kuuluvat kaikkeen kasvuun. Ne tulevat solmukohtina, joiden avaaminen kasvattaa meitä viisaammiksi. Kun solmukohdan edessä tajuaa niiden kuuluvan aina elämään, voi ottaa rauhallisemmin ja ymmärtää tyhjyyden tunteen olevan sekä luonnollinen että informatiivinen osa omaa kasvupolkua.
- Hidasta tahtia. Kriisin tullessa on turha painaa kaasua. Jos vanha polku ei puhuttele, et pääse eteenpäin tekemällä samaa enemmän tai nopeammin. Ota konkreettisesti hitaammin: tee hieman vähemmän mutta keskittyneemmin. Anna itsellesi aikaa, tyhjyyttä ja lupaa suorittaa aiempaa vähemmän, koska sitä uusi vaihe tarvitsee ilmaantuakseen.
- Tiedosta kahden kriisin loukku. Jos olet pitkässä parisuhteessa, saatat olla sekä työsi että parisuhteesi kanssa teini-iässä. Jos kumppanisi käy läpi samoja vaiheita, teillä on päällä neljä kriisiä. Lisätään tähän vielä mahdolliset lapset, ikääntyvät vanhemmat, ja hortoilu kännykkä kädessä huoneesta toiseen, ja siinä sitä ollaan: kriisikuopassa kun pitäisi olla samettihousuinen ja seestynyt.
- Juttele (mutta vältä kaikukammioita). Nämä asiat tulevat takuuvarmasti jokaiselle. Ne ovat ikääntyvän ihmisen vaivoja, vähän kuin parondiitti, jäykkä alaselkä tai hiusten oheneminen. Jos tahdot ikääntyä vähän viisaammin, juttele ajatuksistasi mutta älä odota komppausta. Hyvä ystävä tai keskustelukumppani tukee mutta myös haastaa tulkintojasi.
- Näe kriisisi kokonaiskuva. Kriisiä ei käydä vain yksilön sisällä, vaan osana laajempaa kokonaisuutta. Sinun kriisisi on itseasiassa neliulotteinen. Kokemuksesi heijastaa aina päivittäistä tekemistäsi, joka on osa työyhteisösi arvoja ja rooleja. Nämä kaikki heiluvat ja natisevat liitoksissaan keski-iässä. Ilmankos meillä on niin paljon arvotyöpajoja ja strategian uudistamista firmoissa – nekin käyvät läpi omaa kriisiään.
- Tajua mitä sinun pitää oppia. Teini-iässä meidän tehtävämme on löytää omat arvomme ja ainutlaatuinen identiteettimme. Keski-iän kriisi heijastaa tämän saman kehitysvaiheen työhön. Työminän murroksessa on useimmiten kyse vähemmän jonkin täysin uuden tekemisestä kuin tähänastisen työuran näkemisestä uudella tavalla, arvokkaana ja merkityksellisenä.
- Edellytä samaa ympäristöltäsi. Asiakkaani sanoi yhden lauseeni auttaneen häntä omassa kriisissään. Kun kumppani ei tahtonut puhua tunteistaan, ja asiakkaalleni puhuminen oli henkisen kasvun myötä tullut aiempaa tärkeämmäksi, annoin neuvon: ”Tunteista ei tarvitse välttämättä puhua, mutta homman pitää toimia”. Kasvaminen kriiseissä ja kriiseistä on yhteinen projekti. Kun sinä ja ympäristösi sitoudutte oppimaan ja lukemaan kriisejä kuin kirjaa, jonka tarinaa ei voi tietää ennakolta – mutta joka yhtä kaikki kiehtoo – on matka eteenpäin helpompaa, kiinnostavampaa ja tietoisempaa.
En tiedä sinusta, mutta taidan tulostaa tämän listan itselleni talteen.
Vielä ehdit mukaan!
Kevään hyödyllisin opiskeluryhmä alkaa pe 30.1. etänä ja jatkuu läpi kevään. Tapaamme kerran kuukaudessa Zoomilla, tervetuloa mukaan yksin tai tiimin kanssa.