Olin viime viikolla Turun yliopiston tohtoripromootiossa. Juhlallisuudet olivat mittavat ja ikiaikaiset. Latinaa luettiin, hattuja aseteltiin ja miekkoja jaettiin. Koko seremonia oli minulle yli 20 vuoden opiskelujen kulminaatiohetki, ja perustui 800 vuotta vanhoihin perinteisiin.
Oma oppiaineeni on uskontotiede. Se tunnetaan monilla nimillä, joista suomeksi käytössä on aiemmin ollut myös vertaileva uskontotiede. Nykyään vertailusta ollaan montaa mieltä – puolesta ja vastaan ja siltä väliltä – joten nimitys on lyhyempi. Uskontotiede on minulle tarjonnut kuitenkin valtavan laajan yleissivistävän kattauksen ihmisestä pohjimmiltaan uskovana lajina.
Uskomme vähintäänkin omiin ajatuksiimme. Kun noita ajatuksia jäsennellään jonkun isomman kokonaisuuden ympärille, saadaan kulttuurisia käsityksiä. Osa käsityksistä on niin vahvoja, että niiden loukkaaminen tekee meistä vihaisia. Tällaiset asiat ovat uskonnollisia.
Jokainen meistä on tässä mielessä uskonnollinen. Meillä on jokaisella asioita, joita pidämme pyhinä ja koskemattomina. Jos näitä asioita kiistetään, meissä herää voimakas reaktio. Se on hyvin ihmismäistä.
Olen omassa tutkimuksessani keskittynyt jo 20 vuoden ajan eräänlaiseen teoriaan kaikesta. Sitä sanotaan integraaliseksi ajatteluksi, josta olen kirjoittanut monta kirjaa. “Kokonaisuuden näkemisen taito” (2021), yhdessä entisen opettajani ja nykyisen kollegani, tohtori Matti Kamppisen kanssa, on johdatus tähän teoriaan.
Käytännön työssäni johdon valmentajana olen soveltanut oppimaani Integral Coaching-mallia. Sen avulla ihminen tulee tietoisemmaksi nykyisestä tavastaan ajatella, toimia ja olla – ja voi kehittää uudenlaisen olemisen tavan, jonka avulla johtaminen muuttuu entistä toimivammaksi. Mallista saan kiittää Integral Coaching Canadan perustajia, Joanne Huntia ja nyt jo edesmennyttä Laura Divinea, jotka kouluttivat minut 15 vuotta sitten, ensimmäisten eurooppalaisten Integral Coaching-valmentajien joukossa.
Olen myös viimeisen 15 vuoden aikana kirjoittanut monta omaa kirjaa. Osan yhdessä muiden kanssa, osan itsekseni. “Stressivapaa johtaja” taitaa olla suosituin, siitä on kolmas painos menossa. Tuolla otsikolla olenkin omaa osaamistani tarjonnut. Vapaus stressistä on suora seuraus kyvystä suhtautua uudella, toimivammalla tavalla maailmaan, ihmisiin ja itseensä.
Stressivapaa johtaja -podcast viettää 10-vuotisjuhlaansa tänä vuonna. Se alkoi samannimisen kirjani ääneen lukemisesta ja jatkoi elämäänsä tilaisuutena kertoa ajatuksiani säännöllisen epäsäännöllisesti. Jaksoja on kolmatta sataa, kuulijoita suunnilleen tuhatkunta. Voi olla enemmän tai vähemmän, en ole ihan perillä asiasta.
Mutta siitä olen, että tämä vuosi – joka on myös 15-vuotisjuhlavuoteni yrittäjänä, jollaiseksi rupesin heti yliopistosta maisteriksi valmistuttuani 2010 – on taitekohta. Uusi lehti on kääntymässä, ja jotain erilaista syntymässä. Mitä se on? En tiedä vielä. Juuri tällaisissa kohdissa olen asiakkaideni kanssa. Nyt olen siinä itse.
Osaan hiukan ennustaa. Onhan yritykseni nimessä tulevaisuuden tutkimuksen termi ennakointi, foresight. Kun katson kristallipallooni, näen ihmisiä ymmärtämässä elämää syvemmin ja laajemmin. Näen tämän ymmärryksen muuttavan ihmisen omaa rooliaan ja vastuutaan maapallolla eläjästä maapallon muuttajaksi. Näen oman roolini tämän muutoksen mahdollistajana, auttajana ja kannustajana.
Meillä jokaisella on vastuu paremmasta maailmasta. Tämä maailma ei tule pelkäämällä eikä stressaamalla. Se tulee tekemällä ja näkemällä. On nähtävä toivoa siellä missä on epätoivoa. On nähtävä kasvua siellä missä näkyy taantumista. On tehtävä toivoa ja kasvua aloittamalla itsestä – oman toivon ja kasvun kultivoinnista – ja viemällä sitä sitten muualle.
Sellaisella logiikalla toimii kasvun siemenet, ja niitä ryhdyn nyt kylvämään kaikkien iloksi.
Miten – en tiedä, mutta lupaan kyllä kertoa.