Soitan bändissä, jonka perustin ollessani 19-vuotias.
Bändin nimi on Cliff Barnes. Helppo muistaa, moni on kuullut. Ei tietenkään bändini takia, vaan vanhan Dallas-konnan vuoksi.
Aktivoin yhtyeen korona-aikana.
Pandemian takia studioon oli vaikea saada muusikoita. Joten tein mitä jokainen nykymuusikko tekee, kun oikein kunnon rutto iskee.
Tilasin soittajia internetistä.
Kansainvälinen tietoverkko toi tyköni freelance-muusikoita melkein jokaiselta mantereelta. Juuri ilmestyneellä Free Flyin’-levyllä on apuna väkeä Afrikasta, Australiasta, Yhdysvalloista, Briteistä ja Euroopasta.
(Lempparini oli countrykitaristi Reggie ”Mississippi” Duncan USA:sta, joka vannotti, ettei sitten soita, jos kappaleessa on räävittömyyksiä. Lord no!)
Sitten tuli aika tehdä musiikkivideo.
Kolme levyä vuodessa suoltavalla amerikkalaiselta Guided by Voicesilta oli juuri tullut ulos mahtavan näköinen musavideo.
Katsoin tekijän nimen – Aaron Dunkel, kuvataiteilija Jersey Citystä, New Yorkin kupeesta – ja otin yhteyttä. Kysyin tekisikö hän tämmöiselle pienelle suomalaisbändille tilaustyönä videon. Ei kuulunut mitään… kunnes kuului.
”Mikäs siinä”, vastasi New Yorkin kuuluisimmissa mainostoimistoissa leipäänsä tienannut Dunkel.
Ja nyt video on valmis, muutaman kuukauden työstön jälkeen.
Paras juttu koko touhussa oli tajuta, että ihmiset ovat kyllä pirun mukavia. Vaikka koko ajan tulee todisteita, ettei näin olisi, niin kyllä näin vain on.
Ihmiset ovat avuliaita, ystävällisiä, pyyteettömiä, ja mukavia.
On meillä hieno laji.