Loma on hyvää aikaa riidellä puolison kanssa.
Onneksi toisinaan näistä riidoista nousee feeniksinkaltaisena oivallus. Tällä kertaa näin kävikin.
Kun rouvani sanoi haluavansa saada meidät samalle kartalle, kysyin kenen kartasta on kyse. Hänenkö? Vai minun? Vai jostain uudesta kartasta? Mitä tuolla kartalla hän oikein tarkoitti?
Kun tätä aikamme väänsimme, keskeinen syy useimpiin ihmisten välisiin riitoihin aukesi.
Sanotaan sitä karttaongelmaksi.
Meillä jokaisella on oma kartta, jonka avulla suunnistamme tässä ihmisten maailmassa. Kartta, kuten tiedetään, ei ole yhtä kuin maasto. Se on approksimaatio, havainnoillistus, yritys kuvata epävarmaa, epävakaata, epäselvää ja moniselitteistä todellisuutta niin, että se tuntuisi varmalta, vakaalta, selvältä ja yksiselitteiseltä.
Eihän se onnistu, koskaan.
Mutta silti me luulemme onnistuvamme. Ainakin riittävän hyvin.
Nämä kartat ovat kuin nenät päässä: jokaisella on omansa, keskellä olemusta. Ja aivan kuin nenät päässä, itse tuota olemuksen keskellä olevaa tunnisteluelintä ei kyetä näkemään.
Mutta mepä kehitimme ratkaisun! (Saas nähdä vielä miten ratkaisun toteuttaminen etenee…ehkä hyvinkin.)
Ratkaisun nimi on karttapalaveri™.
Se on ennalta sovittu hetki, jolloin levitetään omat kartat pöydälle, ja tutkitaan niitä – sen sijaan, että yritettäisiin saada toinen omalle kartalle väkisin, tai avata oma kartta toisen eteen ja osoittaa miten hyvä se kartta on: miten hyvä, miten oikea, miten tarkka, ja miten – valheista suurin – todellisuutta vastaava, eli vastaavin, se onkaan.
Noh, yritys on ainakin hyvä, vilpitön, ja yli 20 vuoden yhteiselon hiomien kulmien ja monien vielä hiomattomien kulmien motivoima. Nämä kartat kun ovat muodostuneet usein perin varhain suojelemaan meitä maailman arvaamattomuudelta. Useimmat meistä menevät niiden varassa loppuun asti, ja uskovat asioiden lutviintuvan jotenkin maagisesti itsestään, kun kerran minulla on tämä niin hieno karttakin – sellainen, jolla voi vaikka laskea mäkeä.
(MacGyver muuten teki niin yhdessä jaksossa, jossa hänellä oli muistaakseni maailman monipuolisin kartta…ja niitä kartat ovatkin: selviytymisen työvälineitä.)
Samaa karttapalaveria voi ja kannattaa muuten soveltaa työyhteisössäkin.
Ongelmat siellä – kuten kaikkialla, missä ihmiset kohtaavat – tulevat näistä piilotetuista kartoista, ja siitä ääneen sanomattomasta oletuksesta, että:
- kaikkien älykkäiden aikuisten karttojen pitää varmasti olla kutakuinkin samanlaisia kuin minun karttani
- kaikki tunnistavat omat karttansa ja osaavat nähdä ne objektina sen sijaan että vain tiirailevat niiden kautta subjektiivisesti
- kaikki kartat ovat yhtä hyviä
Jokainen näistä oletuksista ansaitsisi oman käsittelynsä, ehkä jopa oman kirjansa. Saatan sellaisen joskus kirjoittaakin. Tai no, olen kyllä aiheesta paljon kirjoittanutkin, kuten ihan ensimmäisessäni, Kukoistavan johtamisen käsikirjassa, jossa “mielen arkkitehtuurille” omistettiin oma lukunsa.
Innostuin myös ideasta perustaa karttaretriitti™.
Karttaretriitissä tutkitaan johtoryhmän tai muun ydintiimin kanssa ajatusta kartoista toiminnan vauhdittajana ja pullonkaulana. Se lähtee siitä, että ensin ylipäätään tunnistetaan ajatus “kartta ohjaa kulkuani maastossa”, mistä edetään tutkimaan “mistä aineksista oma karttani on muodostunut”, ja siitä taas näkemään omat ja muiden kartat objekteina – sen sijaan, että ne ovat naamataulun edessä luomassa maailmasta subjektiivista kuvaa.
Sitten – ja vasta sitten – mennään yhteiselle kartalle.
Koska tämä inhimillinen tekijä, niin tylsää kuin se onkaan sanoa, on luultavasti tärkein tekijä siinä, miten hyvin ja millä tasolla – laadulla – kaikki ihmisten väliset suhteet onnistuvat.