Tässä podcast-jaksossa kerron ajatuksiani tyhmyyden pandemiasta ja tietämisen rajoista.
Tohtoroituminen vahvisti minulle yhden asian: tiedän, että en tiedä oikein mistään mitään. Kun käyttää parikymmentä vuotta yhden asian opiskeluun ja tajuaa miten paljon on vielä tajuttavaa, tajuaa, ettei osaa sanoa juuta eikä jaata lääketieteestä, virologiasta tai sorkkaeläinten sielunelämästä. Nuo jutut on parempi jättää asiantuntijoille.
Ja tämä erottaa liika viisaan viisaasta. Liika viisas luulee tietävänsä. Viisas tietää, ettei tiedä.
Surulliseksi minut saa se, että liika viisaat liika viisaudessaan laittavat henkilökohtaisia käsitteitä toisten ihmisten terveyden edelle. Näin on toki tehty aina, kun on haluttu sotia. Minun käsitteeni isänmaasta menee sinun terveytesi edelle. Mutta se, että oma käsite lääkkeistä tai vapaudesta menee sen edelle, että ihmisiä kuolee ja kärsii – se saa minut surulliseksi. Se on sisällissotaa, jota käydään kaikissa maailman maissa, joissa väestöä ei ole kokonaan rokotettu.
Onneksi tarinalla on onnellinen loppu.
Mikä se on, sitä en tiedä.